Miten tämä blogi alkoi?

Reilu pari kuukautta sitten sain uudenlaisen herätyksen elämääni... Heräsin sairaalasta.

Pari viikkoa sitä ennen olin kysynyt lääkäriltäni laihdutusvinkkejä ja sain neuvoiksi laihdutusjuomat, hankin laihdutuspirtelöt ja tästä meni pari päivää.

Olen aina ollut McDonaldsin vakionaama ja muutenkin pikaruuan ystävä. Olikin vaikeaa laihdutusjuomilla kun halusin Big Bacon ateriaa.

Olen jo vuosikausia syönyt beetasalpaajia joita saan lääkäriltäni rytmihäiriöhin ja paniikkikohtauksiin.

Tämä kaikki kumuloitui yhteen eräänä päivänä. Mitä tapahtui?

Päivä alkoi normaalisti laihdutusjuomalla. Töissä otin toisen juoman ja työkaverit naureskelivat minulle samalla kun laittoivat herkullista Atrian lasagnea mikrouuniin. Olin kieltämättä kateellin heille.

Työpäivän jälkeen olin kävelemässä kotiin, nälkä oli suuri ja olotila hoiperteleva, pysyin hädin tuskin pystyssä.

Matkalla silmiini osui tuo iki ihana lempipaikkani, mäkkäri.

Mieli ja maha tahtoi Big Baconia vaikka olin luvannut lääkärilleni etten söisi enää pikaruokaa, näyttihän kolesteroliarvoni jotain mitä niiden ei olisi pitänyt näyttää.

Mutta ratkesin....

Mehevän hampurilaisen ja limpparin himo oli kuitenkin suurempi, en pystynyt vastustamaan mäkkärin himoa ja laihdutusjuomapaastossa hoipertelevana ratkesin, sydän oikein tykytti.

Tilasin normaalin lemppari ateriani, eli Big Bacon Plus ateria lightti kokiksella. Kahden päivän laihdutusjuomapaaston (very low calorie diet) jälkeen en voinut muuta kuin melkein laueta orgasmiin puraistaessani mehevää Big Baconia, savuisen pekonin ihana makuyhdistelmä.

Seuraavaksi heräsin sairaalasta.... Sydämmeni oli jouduttu pysäyttämään rytmihäiriön vuoksi. Mutta kuitenkin olin kuulemma kunnossa, olin elossa..

Kahden päivän laihdutusjuomapaaston jälkeen olin saanut komplikaation ja se ei lääkärini mukaan käynyt minulle. Sain 2 viikkoa sairaslomaa. "Jos sydän vielä pomppii, ota beetasalpaajaa" sanottiin.

Siinä sängyssä makoillessani mietin...

Olen tehnyt kaiken elämässäni yhteiskunnan opin mukaisesti. Television, Iltapäivälehtien asiantuntijoiden ja lääkäreiden opeilla. Olen elänyt virallisten suositusten mukaisesti ja syönyt margariinini. Mitä olen saanut tällä?

Onnettoman elämän. En ole rikas, en saa naisia, terveys oli mennä. Kaiken tämän sain kun kiltisti seurasin mitä yhteiskunta halusi minun tekevän.

Olen hyvässä työpaikassa. Syön paahtoleipäni margariinilla. Käyn salilla jotenkuten säännöllisesti mutta mitään lihaksia siitä ei ole näyttää. Olen syönyt proteiininijauheeni ja yrittänyt kovasti mutta ei toimi, ehkä tää ei ollut mulle?

Sinkkumiehenä tässä vuosia ollut ja epäonni naisrintamalla on jatkunut läpi elämäni. Jos en muuta elämääni nyt niin olenko loppuelämäkseni tuomittu masentuneen yksinäisen miehen elämään? Miten tässä voi tuntea olonsa mieheksi jos naiset ei kiinnostu mitenkään?

Päätin etten voinut jatkaa näin... On pakko olla jokin muu ratkaisu kuin beetasalpaajat ja kolesterolilääkkeet sekä margariini. Olisin voinut masentua mutta päätin valita toisenlaisen reitin.. elämä on valintoja...

Tästä alkoi suuri matkani kohti terveempää ja parempaa elämää. Lopetin kuuntelemasta "asiantuntijoita" ja statiininmyyjiä, jotka halusivat minun olevan lääketeollisuuden orja lopunelämääni ja käyttävän kolesterolia alentavaa teollista margariinia sekä astmapiippua.

Löysin netistä paljon informaatiota mitä lääkkeet ja pikaruoka ja huono elämäntyylini voi tehdä.

Löysin paljon totuuksia jota minulta ja meiltä kaikilta oli pimitetty, valtamedia ei kertonut meille näistä. Tunsin oloni petetyksi, tunsin vihaa.

Tätä ennen en ymmärtänyt, että olin kuunnellut puolueellisia lähteitä kuinka kaikki on terveellistä ja näin sen pitäisi ollakkin. Eli minun pitää syödä mikropitsaa ja lääkkeitä. On normaalia olla masentunut ja hermostunut ja napsia beetasalpaajia.

Etsin totuuksia syvemmältä kuin mitä televisio ja Iltapäivälehdet itse kertoivat minulle.

Erityisesti yllätyin rakastamani lightti kokiksesta löytämästäni informaatiosta. Yksi löytöni oli että aspartaami voi aiheuttaa hermostuneisuutta ihmisten seurassa. Tämän kanssa olin taistellut jo vuosikausia.

Miksi kukaan ei kertonut minulle näistä? Tuntui kuin yhteiskunta olisi minua vastaan. Onko maailma salaliitossa minua vastaan?

Aloin välttelemään McDonaldsia ja muita pikaruokaloita. En ole jalallanikaan astunut kyseisiin paikkoihin sen jälkeen, eikä mieli teekkään.

Asiat jotka opin pikaruuasta... Natriumglutamaatti, fruktoosisiirappi, aspartaami... Miten voisinkaan mennä takaisin samaan?

Aivoni ja kehoni on jo kärsinyt tarpeeksi tästä tuhosta. Voinko parantaa itseni?

Se jää nähtäväksi. Aloitan uuden elämän uudella ruokavaliolla. Alan syödä ravintorikkaita ruokia, alan urheilemaan, alan elämään ilman lääkkeitä.

Kyllä se tästä. Minusta voi vielä tulla elämässä voittaja. Masentunut pikaruoka beetasalpaaja astmapiippu vanha minä on historiaa.

Olen nyt elänyt uutta elämääni jo lähes pari kuukautta. Elämäni muutokset ovat olleet huimia, silloin päätin aloittaa blogin ja kertoa tästä muillekkin. Jos tämä auttaisi muitakin niin olisin iloinen.

Uusi elämä on alkanut. Ja lukemalla tätä blogia toivottavasti sinullakin alkaa uusi parempi elämä täynnä terveyttä ja elinvoimaa!

Janne 2.3.2013

8 kommenttia:

  1. "Tätä ennen en ymmärtänyt, että olin kuunnellut puolueellisia lähteitä kuinka kaikki on terveellistä ja näin sen pitäisi ollakkin. Eli minun pitää syödä mikropitsaa ja lääkkeitä."

    Tämä mikropizzako mielestäsi vastaa niitä ravintosuosituksia joita olet "yhteiskunnalta" saanut? :D

    VastaaPoista
  2. Näin luulin. Olin altistunut samalle hypnoosille jolle miljoonat muutkin päivittäin einesruokaa syövät suomalaiset ovat altistuneet. Mitään kyseenalaistamatta. Toistin samoja rutineeja mitä työkaverit.

    On se helppoa väsyneenä duunipäivän jälkeen tyrkätä pizza mikroon ja ottaa lightti kokis. Mutta mitä näin tekemällä saamme? Kaikki tietää kyllä sen..

    Ei se kyllä virallinen suositus ole, vaikka esimerkiksi margariinin käyttö on virallinen suositus ja jos mitään tiedät suuresta kolesteroli huijauksesta niin kieltämättä ärsyttää tälläinen silmään viilaus ja myrkyn suosittelu lääkärien toimesta.

    VastaaPoista
  3. Törmäsin blogiisi hetki sitten ja olen suurella innolla lukenut tekstejäsi. Itse kyseenalaistan hyvin vahvasti valtion määräämiä ravintosuosituksia ja mitä nyt oon selaillut niin olen selkeästi vasta vauvan askelissa. Olen tällä hetkellä intissä, joten ruokavalion muuttaminen tuntuu turhauttavankin vaikealta ja tähtäänkin enemmän kotoutumisen jälkeiseen aikaan. Pienillä superfood-muutoksilla kuitenkin eteenpäin. Odotan jo uutta kirjoitusta!

    VastaaPoista
  4. Minua kiinnostaisi tietää, millä perustelet suosittelemiesi iHerbin tuotteiden olevan "parhaita" hinta-laatu-suhteeltaan tai vaikutuksiltaan jne? Esimerkiksi mainostamasi kalaöljy: "luultavasti maailman paras hintalaatusuhde kalaöljylle. Kaikki voivat hankkia kyseisen tuotteen. Plus testatusti puhdas raskasmetalleista." Ja toki mietin, saatko jotain provisiota mainostamistasi tuotteista? Pääsääntöisesti uskon, että kirjoitat täysin asiaa, mutta koska aina pitää epäillä ja kyseenalaistaa jotain, niin siksi uskallan kysyä näitä :)

    VastaaPoista
  5. Vaikeaa tosiaankin löytää suomesta halvempia kalaöljy kapseleita (nimenomaan jos haluaa kapselimuodossa sillä kalaöljy tuppaa härskiintymään aika nopeasti). Toki jos haluaa nauttia vielä isompia määriä kalaöljyä/tai vaihdella tuotetta niin kannattaa ostaa esim. Vitamar pullo https://www.hyvinvoinnin.fi/vitamar-omega-3-ade-kalaoljy Käytän tätäkin tuotetta ajoittain, härskiintyy kyllä aika nopeasti (n. 1kk alkaa maistua oudolta). Siitä tulikin mieleen että pitääpä koittaakin joskus lisätä astaksantiinia pulloon, voi olla että kestää näin pitempään.

    Jaan periaatteessa vain omia kokemuksia tuotteista jotka olen omassa käytössä hyödyllisiksi todennut. Linkissä on mukana minun alennuskoodini ja sen kautta hyödyt saamalla $10 alennuksen iHerb ensitilauksestasi (yli $40 tilaukset, $5 alennus alle $40 tilauksista). Minä hyödyn siitä saamalla alennuksia seuraaviin iHerb tilauksiini, joten kiitän paljon! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä, havahduttava kirjoitus, hienoa että julkaisit.
    Kuinka tulla lihavaksi, oli mielenkiintoinen.
    Noita saa varmaankin linkittää fb:ssä ym ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai saa, ja se on jopa suotavaa jos lähipiirissä on laihduttajia tai ylipainoisia.

      Poista
  7. Ihanaa, kun törmäsin blogiisi eilen. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja kirjoitat hyvin.

    Onneksi selvitit tuosta lääkärin määräämästä laihdutuskuurista ja löysit oikean suunnan :-)

    VastaaPoista